Agrologien Liitto ry
Hietalahdenkatu 8 A
00180 Helsinki
Puh 09 6126 5556
09 6126 5557
Fax 09 6126 5530
AGROLOGIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT
1§
Yhdistyksen nimi on Agrologien Liitto r.y., sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä Liitoksi.
2§
Liiton tarkoituksena on toimia jäsenyhdistystensä jäsenten ammattitietojen ja yleissivistyksen kartuttamiseksi, yhteishengen ja läheisen vuorovaikutuksen edistämiseksi, valvoa heidän yleisiä ammatillisia ja taloudellisia etujaan ja edistää maaseudullisia harrastuksia tasapuolisesti maassamme.
3§
Tarkoituksensa toteuttamiseksi Liitto:
1. järjestää neuvottelupäiviä ja kursseja ja opintoretkeilyjä,
2. julkaisee maatalousammatillisia aikakausi- ym. julkaisuja,
3. tekee esityksiä ja antaa lausuntoja maataloutta ja maaseutua koskevissa kysymyksissä,
4. valvoo jäsenyhdistystensä jäsenten yleisiä, taloudellisia ja ammatillisia etuja ja tekee työehtosopimuksia, sekä välittää sattuvissa riitaisuuksissa,
5. seuraa maatalousammatillisen koulutuksen kehittämistä ja myötävaikuttaa siihen,
6. tukee jäsenyhdistystensä toimintaa edistämällä niiden jäsenten keskeistä yhteistoimintaa,
7. ylläpitää yhteistoimintaa ja suhteita muiden samantapaisessa tarkoituksessa toimivien koti- ja ulkomaisten järjestöjen kanssa.
4§
Liiton jäsenyhdistyksiksi voidaan hyväksyä rekisteröityjä agrologien yhdistyksiä, agrologiopiskelijain rekisteröity yhdistys sekä muiksi jäseniksi ne koulukuntaa lähellä olevat kannattaja- ja yhteistyöjäsenet, jotka Liiton hallitus hyväksyy jäseneksi, maksamalla vuosittain vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun. Jäsenmaksut voivat olla erisuuruisia eri jäsenryhmille. Agrologiopiskelijoiden valtakunnalliselta yhdistykseltä ei peritä jäsenmaksua. Kunniajäseneksi voi Liiton kokous hallituksen esityksestä kutsua henkilön, joka ansiokkaalla tavalla on edistänyt Liiton toimintaa. Kunniajäsenillä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. Hallitus on oikeutettu erottamaan jäsenen, joka on toiminut näiden sääntöjen vastaisesti, vahingoittanut Liiton toimintaa tai muuten esiintynyt lain ja kunnian vastaisesti. Hallituksen päätöksestä voi jäsen vedota edustajiston kokoukseen, mutta on jäsenen siinä tapauksessa ilmoitettava kirjeellisesti Liiton hallitukselle asiasta kolmenkymmenen päivän kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan. Jos jäsen kahtena vuotena peräkkäin jättää jäsenmaksunsa suorittamatta, voi hallitus erottaa jäsenen Liitosta. Tästä päätöksestä ei ole vetoamisoikeutta.
5§
Liitto voi omistaa kiinteistöjä ja muodostaa rahastoja, sekä ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia.
6§
Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto, jota kutsutaan edustajistoksi. Kullakin jäsenyhdistyksellä on oikeus saada edustajistoon yksi (1) jäsen ja yksi (1) varajäsen Liiton jäsenluettelon valintaa edeltävän vuoden lopussa osoittamaa kutakin 150 alkavaa jäsentä kohden.
Jäsenyhdistykset asettavat edustajiston valintavuonna pidettävissä vuosikokouksissaan edustajiston jäsenehdokkaat ja valitsevat jäsenet enemmistövaalitapaa käyttäen. Edustajiston jäsenet valitaan vaaleilla kolmeksi kalenterivuodeksi.
7§
Edustajiston kokouksissa johtaa puhetta edustajiston kokouksessa valittu puheenjohtaja. Kokouksissa on jokaisella edustajiston jäsenellä yksi ääni.
Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, paitsi näiden sääntöjen 12 §:ssä mainituista asioista päätettäessä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Vaalit toimitetaan salaisella äänestyksellä, milloin vähintään yksi kymmenesosa läsnä olevista edustajiston jäsenistä sitä vaatii.
8§
Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on jätettävä tilintarkastajien/toiminnantarkastajien tarkastettavaksi viimeistään kuukausi ennen edustajiston varsinaista kokousta.
9§
Edustajiston varisnainen kokous pidetään kesä-elokuussa, sekä ylimääräinen kokous, mikäli edustajisto tai hallitus niin päättää tai vähintään 1/10 edustajiston jäsenistä sitä määrätyn asian käsittelemistä varten kirjallisesti hallitukselta pyytää. Hallitus päättää lähemmin kokouksen ajasta ja paikasta. Kokoukset pyritään järjestämään mikäli mahdollista eri puolilla maata.
Kokouskutsukirje lähetetään hallituksen toimesta edustajiston jäsenille vähintään 21 päivää ennen kokousta. Muut tiedonannot edustajiston jäsenille ja liiton jäsenyhdistyksille ja muille jäsenille toimitetaan samalla tavalla.
Edustajiston varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus, päätösvaltaisuuden toteaminen ja toimitsijoiden valinta
2, käsitellään hallituksen laatima kertomus Liiton toiminnasta edelliseltä kalenterivuodelta,
3. esitetään Liiton tilinpäätös ja tilintarkastajien/toiminnantarkastajien lausunto kuluneelta vuodelta ja päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä,
4. päätetään seuraavan vuoden toimintasuunnitelmasta,
5. päätetään edustajiston sekä hallituksen ja tilintarkastajien/toiminnantarkastajien palkkioista,
6. päätetään jäsenmaksujen suuruudesta ja perimistavasta,
7. päätetään seuraavan vuoden talousarvioista,
8. valitaan joka kolmas vuosi hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan Liiton puheenjohtajaksi, seuraavaksi kolmeksi kalenterivuodeksi, sekä toimitetaan vaalit erovuoroisten hallituksen jäsenten ja varajäsenten paikkojen täyttämiseksi,
9. valitaan joka kolmas vuosi edustajiston puheenjohtaja seuraavaksi kolmeksi kalenterivuodeksi
10. valitaan joka kolmas vuosi edustajiston varapuheenjohtaja seuraavaksi kolmeksi kalenterivuodeksi
11. valitaan kaksi tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja yhtä monta varamiestä tarkastamaan Liiton tilejä ja hallintoa,
12. päätetään missä sanomalehdessä ilmoitetaan Liiton neuvoa-antavan kokouksen koolle kutsumisesta,
13. käsitellään hallituksen esittämät muut asiat; jos jäsen tai jäsenyhdistys haluaa saada jonkin asian edustajiston kokouksessa käsiteltäväksi, on asiasta jätettävä perusteltu esitys kirjeitse viimeistään kuusi viikkoa ennen edustajiston kokousta. Asian käsittelyssä on otettava huomioon yhdistyslain 24 §:n määräykset.
10§
Hallituksen tulee, milloin tarpeelliseksi katsoo, kutsua tärkeistä asioista neuvottelemaan Liiton neuvoa-antava kokous, joka antaa hallituksen ja edustajiston esityksistä suuntaa antavan lausuntonsa.
Tässä kokouksessa on jokaisella jäsenyhdistyksen jäsenellä puhe- ja äänioikeus. Kirjeellinen kutsu tähän kokoukseen lähetetään hallituksen toimesta jäsenyhdistyksille vähintään kolme viikkoa ennen kokousta ja on kokouksesta lisäksi ilmoitettava edustajiston päättämässä sanomalehdessä. Kokoukseen saapuvat vastaavat kukin itse aiheutuvista matkakuluistaan.
11 §
Liittoa edustaa ja sen asioita hoitaa hallitus, johon edustajiston vuosikokous valitsee kolmeksi vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja kuusi jäsentä ja kolme varajäsentä nimetyssä järjestyksessä. Mikäli edustajiston jäsen tulee kesken kauden nimetyksi hallituksen jäseneksi, astuu varajäsen hänen tilalleen.
Edustajiston puheenjohtajalla on hallituksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta. Näiden lisäksi hallitukseen voidaan kutsua asiantuntijoita, joilla on hallituksen kokouksissa puhe- mutta ei äänioikeutta.
Hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain kaksi, ensi kerralla arvalla ja sitten vuoron mukaan. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta tarpeen mukaan ja on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä on saapuvilla. Kiinteän omaisuuden ostamiseen ja myymiseen, sekä kiinnitettävien lainojen ottamiseen tulee hallituksella olla edustajiston antama valtuus. Liiton nimen kirjoittavat Liiton puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja Liiton toiminnanjohtaja aina kaksi yhdessä.
Hallituksen tehtävät ovat:
1. Ottaa ja erottaa Liiton toimihenkilöt ja määrätä heidän tehtävänsä ja palkkansa.
2. Hoitaa Liiton asioita näiden sääntöjen ja Liiton edustajiston päätösten mukaan sekä kantaa ja vastata Liiton puolesta oikeudessa ja virastoissa.
3. Hoitaa huolellisesti Liiton rahavaroja ja muuta omaisuutta.
4. Valmistaa kalenterivuosittain Liiton tilinpäätös ja kertomus Liiton toiminnasta 1.3. mennessä ja jättää ne viimeistään 15.3. tilintarkastajille, joiden tulee palauttaa asiakirjat hallitukselle viimeistään kuukauden kuluessa saamispäivästä lukien.
5. Hyväksyä uudet jäsenet ja vahvistaa jäsenyhdistysten säännöt.
6. Kutsua koolle Liiton edustajiston kokoukset, sekä neuvoa-antavat kokoukset 9 ja 10 §:ssä määrätyllä tavalla ja valmistaa niissä käsiteltävät asiat, sekä pitää jäsenluetteloa. Hallitus voi vuodeksi kerrallaan asettaa keskuudestaan 3-jäsenisen työvaliokunnan ja tarpeellisia valiokuntia.
12§
Ehdotus näiden sääntöjen muuttamiseksi käsitellään edustajiston kokouksessa ja tullakseen hyväksytyksi on muutosta kannatettava vähintään 2/3 äänestyksessä annetuista äänistä. Liiton sääntöihin voidaan tehdä muutoksia tai lisäyksiä sekä varsinaisessa että ylimääräisessä edustajiston kokouksessa.
13§
Liiton purkamiseksi vaaditaan, että purkamispäätöstä kannattaa kahdessa perättäisessä edustajiston kokouksessa, joiden väliaika on vähintään kaksi viikkoa, vähintään 3/4 äänestyksessä annetuista äänistä.
Siinä kokouksessa, jossa Liiton purkamisesta päätetään, on myös määrättävä selvitysmiehet. Liiton purkautuessa päätetään samalla sen varojen käyttämisestä Liiton tarkoitusperien hyväksi.