Agrologien Liitto ry
Hietalahdenkatu 8 A
00180 Helsinki
Puh 09 6126 5556
09 6126 5557
Fax 09 6126 5530
Toimintasuunnitelma 2012
TOIMINTA-AJATUS
Agrologien Liitto edistää agrologien yhteenkuuluvuutta ja työssä jaksamista, huolehtii agrologien koulutuksen kehittämisestä, valvoo jäsentensä yhteiskunnallisia etuja yleisellä tasolla sekä tarjoaa jäsenkuntaa hyödyttäviä jäsenetuja.
Keskeiset tavoitteet toimintavuotena 2012
1. Jäsenistön hyvinvoinnin ja osallistumisen edistäminen
Ylläs-Agrolan lomatarjonnan kehittäminen
Tarjotaan lomapalveluja Lomayhtymän kautta
Opintomatka Ahvenanmaalle
Tuetaan mahdollisuuksien mukaan pieniä jäsenyhdistyksiä, joilla jäsenmaksutulo ei kata järjestötoiminnasta aiheutuvia kuluja
Panostetaan sähköiseen Liiton jäsenyhdistysten sähköiseen tiedotukseen
Tuetaan jaopastetaan jäseniä ammatillisessa järjestäytymisessäja kontakteja yrittäjäagrologeihin kehitetään.
Liitolla on omistuksessaan Ylläs-Agrolan nk. sesonkiviikoista viikko 12 ja viikot 15–18. Lomapalvelujen parantamiseksi asetetaan tavoitteeksi hankkia myös viikot 13 ja 14.
Järjestetään ”noin kymppikurssitilaisuuksia” myös niissä oppilaitoksissa, joissa vuosikymmenkertoja on vähemmän kuin Hyvinkäällä ja Mustialassa.
Luodaan järjestelmä, jolla aktiivisesti toimiville jäsenyhdistyksille voitaisiin myöntää harkinnanvaraista toimintatukea, jos yhdistyksen jäsenmaksutulo ei riitä yhdistystoiminnan peruskuluihin.
Tarjotaan palkkatyössä oleville jäsenille laajennettua koulukuntajäsenyyttä ja ohjataan itselleen sopivaa ammattiliittoa etsiviä työalansa ammattiliittojen jäseniksi.
2. Agrologi (AMK)-koulutus
Seurataan aktiivisesti agrologi (AMK)-koulutuksessa tapahtuvia muutoksia ja vaikutetaan niihin Liiton koulutuspoliittisen linjauksen mukaisesti.
Vaikutetaan siihen, että yliopistossa ammattikorkeakoulussa suoritettujen opintosuoritusten hyväksilaskemisen ohjeistus yhdenmukaistuisi.
3. Jäsenetujen ja järjestörakenteen kehittäminen
Ohjataan jäsenyhdistyksiä muuttamaan sääntöjään johtokunnan valmisteleman jäsenyhdistyksen mallisäännön mukaiseksi sekä ohjataan yhdistyksiä Liiton uusien sääntöjen käyttöönottamiseen liittyvissä asioissa.
4. Tasapainoinen talous
Agrologit-lehden ilmoitushankintaa kehitetään
Käytännön Maamiehen levikkiä nostetaan
Seurataan aktiivisesti maatalouslehdistön tilaa ja ollaan tarvittaessa aktiivisesti
mukana maatalouslehdistön uudelleenjärjestelyissä
Jäsenmaksujen nettotuottoa parannetaan
Liiton omaisuuden erilaista hyödyntämistä valmistellaan
Käytännön Maamiehen jäsenetutilauksia tarjotaan tehokkaasti lehden markkina-aseman ja tuloskunnon säilyttämiseksi.
Jäsenmaksutuottoa kasvatetaan maksavien jäsenten määrää kasvattamalla. Tavoitteena on liitolle jäävän jäsenmaksuosuuden kasvattaminen yhdellä eurolla/jäsen vuoden 2009 tasoon verrattuna.Jäsenyyttä markkinoidaan KoneAgria-näyttelyssä yhdessä jäsenyhdistysten kanssa.
Kymppikurssitapahtumat, jäsenetulehtien ja Ylläs-Agrolan lomaviikkojen välitys hinnoitellaan kustannukset kattavasti.