kuva: Timo Myyryläinen
Osana Agrologien Liiton 100-vuotisjuhlavuotta on kerätty muistelmia ja kuvia jäseniltä. Kiitos kaikille tarinansa jakaneille! Jäsenet kertovat -sarja alkaa Hyvinkäältä 1975 valmistuneiden kurssilaisten muistelmilla, kertojana Timo Myyryläinen.
Muistoja vuosikurssilta 1975 Hyvinkäältä
Kurssimme Hyvinkään maatalousopistossa valmistui 1975 eli samana vuonna kuin Agrologien Liitto täytti 50 vuotta. Silloin ilmestyneessä jokavuotisessa oppilaskunnan julkaisemassa Viertäjässä kerrottiin, että maapallolla oli noin neljä miljardia ihmistä, joista noin puolet eli kehitysmaissa ja niissä nälkä ja ruuan puute oli tosiasia. Samoin puhuttiin energiapulasta ja raakaöljyn riittävyydestä. Lisäksi suomalaista urheilukansaa harmitti heikko menestys talviurheilussa. Syy löytyi suomalaisten puusuksista, sillä muut hiihtivät voitokkaasti muovisuksilla.
Meitä opiskelijoita oli päässyt, tiukan esivalinnan ja pääsykokeen jälkeen, opiskelemaan 32. Olimme erilaisista maatalouden perusopinahjoista ja eri puolilta Suomea saapuneita innokkaita uusia opiskelijoita. Se aiheutti opetukseen haasteellisuutta, mutta se tuli kuitenkin ryhmämme vahvuudeksi, kasvatti yhteisöllisyyttä ja suvaitsevuutta. Ensimmäisen kevään opiskelun ja kesän harjoittelun jälkeen pidimme yhteisiä saunailtoja ja keskusteluja, jotka vahvistivat opintojen etenemistä.
Seminaaritehtävä pakotti paneutumaan jopa itselle vieraaseenkin maatalouteen liittyvään aiheeseen. Se oli tavallaan tutkielma ajankohtaisesta maatalouden tilasta. Aiheita oli karjanhoidosta, peltoviljelyksestä tai jopa porotaloudesta. Monelle se oli jännittävä ensimmäinen esiintyminen koko luokalle. Opettajalta saatu arvostelu oli kannustava ja suopea, arvosanalla hyvin tyydyttävä ynnä. Sen sijaan oppilaskommentointi saattoi olla kärkkäämpi. Esitelmiä ja esiintymisiä seurasi sitten ryhmätöiden ja demonstraatioiden muodossa useita ja lopuksi erikoistyön tekeminen ja sen esitteleminen. Se oli valmistautumista siihen, mitä tuleva agrologi joutuisi tekemään tulevassa toimessaan.
Oppilaskunnan isoin ja merkittävin tehtävä oli Pilliniemen juhannusjuhlien järjestäminen. Sen valmistelu alkoi jo ensimmäisen kesän aikana, jolloin olimme vanhemman kurssin opissa juhlia järjestämässä. Toisen vuoden talvella pystytimme kokkorungon ja keräilimme oksia ja muuta puutavaraa sen täytteeksi ja saatiinhan siitä liki 30 metriä korkea Suomen korkein juhannuskokko. Kuivan alkukesän takia uhka kokon polttamiseen ennenaikaisesti piti estää vartioimalla. Sitten kun se olisi pitänyt juhannusaattona polttaa, niin siihen ei saatukaan lupaa ja kokko jäi polttamatta.
Juhannusjuhlien ohjelmaa tuli esittämään Seitsemän seinähullua -orkesteri. Juhannusaattona juhlat olivat riemukkaat perinteisine köydenvetoineen ja tansseineen ladolla, jonne väkeä saapui runsaasti. Seitsemän seinähullua esitti hyvän ohjelman, mutta joidenkin vanhemman väen edustajien mukaan pahoiteltiin sopimatonta riettautta, joka oli artisteille ominaista, mutta yleisölle hauskaa huvia. Kuivan alkukesän jälkeen runsaat sateet alkoivat elokuussa ja silloin vasta voitiin pitää kokonpolttajaiset torvisoittoineen ja tansseineen.
Juhlista saatu tulo käytettiin kokonaisuudessaan opintomatkaan Eurooppaan ja moniin opiskelua täydentäviin kurssiretkiin. Rahallinen tulo oli niin merkittävä, että sillä olisi voitu ostaa vaikka oma linja-auto retkiä varten, mutta Hyvinkään Linja-autoliike oli jo varannut meitä varten oman linja-auton kuljettajineen.
Opiskelijoiden kesken vallitsi yhteishenki, joka vaikutti positiivisesti opiskeluun ja myös opiskelun jälkeiseen elämään. Agrologien Liiton merkittävänä tehtävänä on ollut pitää yllä tätä yhtenäisyyttä koulukunnassamme.
Onnittelut 100-vuotiaalle Agrologien Liitolle!
Timo Myyryläinen, Hyvinkään maatalousopiston kurssi 1973-1975

Kuva: Timo Myyryläinen

Kuva: Anne Laitinen



